Älä pelkää, rakas lapsi, ole aivan turvallinen. On lähellä äitis ja isäs ja parvi sisarien,
ja koti on tuossa ja piha ja hevoshaka on tuo, ja kotilammelta tuuli kaislain huminan tuo,
ja katso, tuolla on kylä,
ja kylässä ihmiset —
ne on sun kansaas kaikki.
Miks vielä vapiset?
Ne ottavat nuijansa raskaan,
ne tarttuvat keihääseen
sun puolestas taistellakseen
mieheen viimeiseen.
On yhtä verta he kanssas. Ja rakas Isänmaa on ympärilläs. Ja kaikki he sitä rakastaa.
Kuoleman laulu
Me istuimme rannalla kahden kuin odottaen jotakin
ja silloin se tuli yksinään airoin äänettömin.
Se souti tänne. Tunsin, miten kätesi kangistui.
Se sukelsi hämystä esiin ja ohitsemme ui.
Sinä nousit ja katsoit kauan ja puhkesit nyyhkytyksiin
kun kaikki jo oli ohi. Ja minusta tuntui niin
kuin jotakin olisit löynnyt ja heti hävittänyt.
Vaan mitä se on? Minä istun ja kummastelen
nyt.
Veden kalvoon lehtiä halavain ja lehmusten pudonnut on.
Ne kiitää vaahdossa ohitse. Surusiko on pohjaton?
Sinä venheessä suvisen päivänkö näit soutavan sumuhun?
Vai omanko nuoruutesi, oman nuoruutesi sun?
Oi katso. Halavat on tummat. Ihan kaikki katoaa:
sinä kuolet kerran itsekin, ja samoin kuolee maa.
Vaan sittenkin, juuri siksi: sinä elät kuitenkin.
Joka aamu aurinko palaa taas purjein liekehtivin.