AURA: On sitä jo siinäkin!
HELENA: Eikä puutetta mitään. Talteen oli Ahkio ansiotaan pannut etkä sinäkään tyhjin käsin miehelle mennyt.
AURA: Siinäkö se varallisuudessa sitte aina onnikaan on?!
HELENA: Jokos se mies sitte sinuun kyllästynyt on, vai mitä teidän välillenne on tullut? Eihän se toki sen luontoinen ole, että vaimoaan pahoin pitelisi, kah!
AURA: Vaikea se on kolmannen ihmisen kahden hengen avioelämää arvostella! Sillä paljon siinä on semmoista, jota ei korva kuule eikä silmä erota.
HELENA: Niinpä niin, Aura kulta, mutta enpä tuota toki olisi Ahkiolta odottanut, jos se hänen syykseen lankeaa!
AURA: Siinäpä se! Ei, näämmä, sovita yhteen. Mutta olkoon! En tahdo sitä asiaa sen enemmän penkoa. Jääkööt nyt sanomatta!
HELENA: Näkeehän tuon osaksi sanomattakin. Onhan iässänne ero ja suurikin. Ja kun vanha aina katsoo elämää toisella silmällä kuin nuori, niin arvaahan jo asian vähän siitäkin.
AURA: Voihan se olla sitäkin. Enpä sitä kiellä.
HELENA: Mutta eipä olisi sitte pitänyt vanhalle mennä, jos luonto, tuota, niinkuin nuorempaa vaati.