ROSLUND: Tehän, kuuleman mukaan, viimeinen olitte, joka sitä ennen sisällä kävitte ja siis voitte parhaiten siinä asiassa jotakin tietää.
HELENA (Salaperäisesti). Niinhän sitä luulisi, niinhän sitä luulisi? Pahaltahan se näyttää. Ja voihan vielä käydä, että minut rautoihin panevatkin.
ROSLUND: Eihän sitä kukaan ole väittänyt.
HELENA: Eipä tosin, ei. Sillä johan sen selvä järkikin typeryydeksi sanoo, että kun minä Reetua viattomaksi väitän, niin kai minä itse silloin syytön olen, sillä jos minä taas syyllinen olisin, niin en suinkaan minä, joka muka olen ainoa, jonka syyksi se rikos muuten voisi joutua, olisi sitä hänen päälleen vierittämättä itse vapaaksi päästäkseni, he-he-he-he! Ja mitäpä aihetta minulla olisi ollut Reetua ja heidän lastaan polttaa? Sillä onko kukaan koskaan kuullut minun Reetusta ajatelleen tai puhuneen muuta, kuin hyvää.
ROSLUND: No, niin. Ahkiohan sen on tunnustanut tehneensä eikä muita vastaan yhtään mitään sitovia todisteita ole.
HELENA: Niinhän sitä luulisi, niinhän sitä luulisi?! Mutta kyllä se minun vakaumukseni on, että Reetu kerran vielä, jos Jumala suo, linnasta kotia tuodaan.
ROSLUND: Asiahan ei ole vielä oikeudessa käsitelty.
HELENA: Siinäpä se on, siinäpä se on!
ROSLUND: Suotavahan se on, että syytön vapautetaan ja syyllinen saa rangaistuksen…
HELENA: Juuri niin, herra insinööri, juuri niin!