ROSLUND: Ellei sitte, tarkoitan, kaikki jää huolimattomuuden ja vahingon laskuun.
HELENA (Tuskin kuuluvasti, pilkallisesti nauraen). He-he-he!
Oikeudessapahan se sitte nähdään! Sielläpähän se selviää.
ROSLUND: Tuntuu aivan kuin teillä olisi epäluulonne, Helena Häkkinen.
Sanokaa: ketä te epäilette?
HELENA: Jumala minua varjelkoon! Minä en sano yhtään mitään! Enhän minä mitään varmaa tiedä. Kuinka minä insinöörille semmoisia sanoisin, jota en todistaa voi? Johan nyt!
ROSLUND: Mutta Ahkion syyttömyydestä sanotte siltä olevanne varma.
HELENA: Sanon, insinööri, ja olen. Ja kaikki teen, että hänen syyttömyytensä ilmi tulisi.
ROSLUND (Aikoo mennä). No niin. Siinähän teette oikein. Käykää nyt sitte noutamassa Aura tänne! Tehkää voitavanne saadaksenne hänet tänne muuttamaan.
HELENA: Menen, menen paikalla! (Katsoen ikkunaan.) Vaan tuossapahan hän tuleekin.
ROSLUND: Tuleeko? Itsestään?
HELENA: Vilpun saattamana. Vilppu hänen nyyttiään kantaa. Pyysin Vilpun, joka hänen kanssaan kauniisti puhua osaa, taivuttamaan hänet lähtemään.