ROSLUND: Minua niin vaivaa tuo sinun tilasi. Sano: kannatko sinä kovin paljon kaunaa minua kohtaan?
AURA: Mitä te nyt joutavia utelette! Mitä kaunaa?
ROSLUND: Tiedäthän, mitä tarkoitan.
AURA: Kaikkia te muistelettekin! Mitä kissoja! Minä olen nyt niin onnellinen, kohta olen niin onnellinen, etten ole koskaan elämässäni ollut!
ROSLUND (Tarttuen Auraa kädestä). Minä pyydän sinulta anteeksi, Aura, mitä olen sinulle tehnyt.
AURA: Tekö? Ei teillä mitään anteeksi pyydettävää ole. Ellette te, niin joku toinen. Samahan se meikäläisille on, kuka. Ettekä te yksin syypää ole. Yhtä paljon siinä oli minun omaakin syytäni. Itsehän tulin luoksenne.
ROSLUND: Minä kuulen, että siis olet antanut minulle anteeksi?
AURA: Olen, olen. Aikoja sitte.
ROSLUND: Siis minua hiukan olet rakastanutkin, niinkuin minäkin sinua?
AURA: Ehkä, ehkä en. Kuka sen tietää, mitä se oli minun puoleltani silloin! Vaan ei se sitä oikeata ollut, kuin nyt.