AURA: Sano, Helena hyvä, sano! Mitä sinulla oli mielessä? Puhu!
HELENA: Mitäpä minä, syrjäinen, muitten ihmisten asioihin sekaannun.
Saattaisi vielä minun niskoilleni joutua ja minun ohrasesti käydä.
AURA: Kuule! Tiedätkö: onko Manu täällä kehenkään muuhun kiintynyt?
Sano!
HELENA: Kunko sinuun? Vielä mitä! Kukapa sinut hänenkään silmissä voittaisi?!
AURA: Oletko varma siitä? Lainahan on vapaa, vaan…
HELENA: Lainaa minä kyllä silmällä pidän, ole huoleti siitä, jo pojintimanikin tähden.
AURA: Niin, Helena. Sinä et saa päästää heitä yhteen. Sinun velvollisuutesi on Vilpun etua valvoa! Pidä Manu etempänä Lainasta!
HELENA: No, nyt enemmän kuin koskaan. Siitä saat, kultaseni, olla ihan rauhassa.
AURA: Rauhassa! Minä — rauhassa?! Toisen vaimona! Sitähän minä taannoin yritin sanoakin…
HELENA: Pyh ja pyh! Juokse jo järveen! Kaikkia minä kuulenkin! Toisin minä sinun sijassasi! Jos minä olisin nuori ja kaunis ja minulla vanhanpuoleinen mies, jota en rakastaisi, niin kyllä en minä vain häikäileisi, vain tietäisin, mitä tekisin.