AURA: Enkä ole vähääkään.
HELENA: Älä väitä vastaan! Kyllä minä sen jo ammoin huomannut olen, vaikka en ole ollut huomaavinanikaan.
AURA (Itkuäänellä). No, jos olet, niin mitä sitte tuolla lailla kiusaat.
HELENA (Taputellen Auraa). Herran terttu tokisen! Älähän nyt, Aura hyvä, sitä noin pahaksesi pane!
AURA: Ja kun tiedät, niin pidäkin omana tietonasi äläkä maailmalle levitä!
HELENA: Sus siunatkoon! Niinkuin ne nyt minun tapojani olisivat. Minä vaikenen kuin hauta. — No, voi sua poloista! Siinä se arvoituksen selitys olikin. Mutta en ihmettele vähääkään, en niin pikkaraistakaan. Siinä se sulle vasta mies olisi ollut ja muhkea joka suhteessa.
AURA: Olisi ollut, jos olisi ajoissa tullut, vaan nyt sitä olen tässä kuin pihdissä kiinni.
HELENA: Sitäpä minäkin, että olisipa Manu puolta vuotta aikaisemmin tehtaalle tullut, niin olisipa taitanut jäädä Auralta Ahkion vaimoksi menemättä.
AURA: Mutta eipä, näen mä, niin ollut Auralle sallittu, kun sen sijaan tämmöinen kova kohtalo hänelle luotiin.
HELENA: Tekisipä minun mieleni sinulle jotakin sanoa, vaan taitaapa olla viisaampi vaieta.