AURA (Pahastuneena.) Senkin!…
HELENA: Häh? Eikös olekin komea mies miehekseen? Ei niitä semmoisia joka paikkakunnalla tapaa.
AURA: Sanoisitte, Helena, Vilpulle, että se kieltäisi morsiamensa Manun kanssa ilveilemästä.
HELENA: Morsiamensa? Eihän Vilppu Lainan kanssa vielä niin pitkällä ole, vaikka mitä muuten vähän niinkuin häntä riiailleekin.
AURA: Minusta se vain on ilkeätä tuo noin ihan ihmisten nähden.
HELENA: Jo nyt on jotain! Vaan jopa taitaa, kun sinua tarkemmin katselen, silmäni vähän niinkuin alkaa aueta.
AURA (Korjaa hermostuneesti kahvilekkeet pois pöydältä). Ihan todenperään se minulle sydämelle käy.
HELENA: Ja kun ei se, Manu, sinne palokuntalaisten harjoitukseen kentälle mennyt. Ei ollut niin puettukaan — pyhävaatteissaan vain —. Kas tuonne aittarakennuksen taa katosivat kävelylleen.
AURA: Kun katosivat, niin kadotkoot. Minä heistä viis.
HELENA: No, jo nyt minä selvillä olen! Mutta eipä kummakaan, jos sinä,
Aura, Manuun mielistynyt olisit.