AURA: Ellei vain ole teeskentelevinään. Kukapa sen arvaa. Kun tiesi minun takanani vähän rahaa olevan, niin ehkäpä sen takia otti minut semmoisenakin.
HELENA: No, nyt vain, kultaseni, joutavia höpiset. Ja turhaan tilasi tuommoiseksi kuvittelet. Ihan ilman aikojasi, toden perään.
AURA: Kyllä se nyt niin vain on, että jospa voisin, niin rahalla ostaisin vapauteni takaisin. Tätä ainaista kinaa ja toraa minä en kestä kauemmin. Parempi olisi, jos pieksäisi minut kuoliaaksi. (Itkee.)
HELENA: No, jo minä nyt tänään kummia kuulen. Mikä ihme sinut nyt, Aura kulta, tuolle päälle on saanut? Oikein teet, kun menet "talolle" tänä iltana. Tanssi pois siellä kaikki huolet ja houreet päästäsi, niin että pölyää!
AURA (Pyyhkien kyyneleensä, uhmaavasti). Niin teen ja uhallanikin. Elää minä tahdon enkä kitua tämmöisessä orjuudessa, nuoruuteni ja terveyteni tuhlaten miehen parissa, jota…
HELENA (Vilkaisten ikkunaan). Älähän, katso! Lainahan se tuolla Manun kanssa kävelee.
AURA (Säpsähtäen.) Manunko…? (Katsoo ikkunaan.)
HELENA: Manun, Manun!!
AURA: Niinpä todenperään!
HELENA: Ja kuinka nauraa kikattaa, heilakka. Osaa maar' se poika mielistellä!