MANU: Kovinpa olet tänään tunteellisella tuulella!
AURA: Hetken huviako sinä sitte vain etsit, et vakavampaa? Olet tottunut minut vain iloisena näkemään, vaan et tiedä, et aavista, mitä tunnen ja kärsin, kun on erottu, kun olet lähtenyt, kun taas olen tätä ainaista arkipäiväistä elämääni elämässä, — tätä täällä miehen parissa, jota kohta en enää sietää voi. Älä vaadi siis minulta liikoja, Manu! Ymmärrä kerran jo oikein!
MANU: Voinhan minä sen ymmärtää, vaan minkäpä minä sille nyt mahdan…
AURA: Niinkö? No, kun tuolla lailla puhut, niin kyllä jo näen, etteivät aikeesi pohjemmalla olekaan.
MANU: Olenhan sanonut, että jahka kerran vapaaksi tulet, niin — —
AURA: Jahka? Senkö varaan sitte kaikki puolestasi tahdot jättääkin?
MANU: Mitä sinä puolestasi sitte neuvoisit tekemään?
AURA: Se on sinun tiedettävä neuvomattakin. Jos minä sinun sijassasi olisin ja jotakin todenperään rakastaisin, niin kyllä tietäisin, mitä tekisin enkä akoilta neuvoa kysyisi.
MANU: Hyvä on sanoasi! Vaan mitäpä sinäkään itse voit tahi olet yrittänyt tehdä vapautuaksesi? Et mitään.
AURA: Totta puhut osaksi. Kärsinyt olen vain tähän saakka, vaan nyt en jaksa enkä tahdo enää. Siitä on tuleva loppu, jos sinä kerran niin tahdot.