MANU (Hyväellen Auraa). Kyllä en minä sinua nyt vähällä päästä ennenkuin siunaat minua. Ja minä puolestani tanssitan sinua niin, ettet mokomaa elämässäsi muista.
AURA: Älä, älä! Kovinhan sinä olet raju! Puristat niin, että henki lähtee.
MANU: Tämä on vielä vähä siihen oikeaan verrattuna. — Mutta nyt täytyy lähteä, muuten yllättävät meidät palokuntalaiset tässä tulipalossa, ha, ha, ha, ha. Terveeks' sitte! (Kättelyä.)
AURA (Leppoisasti). Niin hyvältä tuntuu, Manu, nyt. Hyvästi siksi!
MANU (Koppaa lakkinsa ja livahtaa pois).
AURA (Alkaa Manun mentyä hilpeästi hyräillä, puuhaa ensin jonkun aikaa kahvilekkeiden kanssa, mutta jättää ne yht'äkkiä ja juoksee säilikön luo, vetää auki laatikon ja ottaa esille pari puseroa, joita katselee ja vertailee toisiinsa.)
REETU (Tulee verkalleen väsyneen näköisenä sisään).
AURA (Silmäisten häneen, tyytyväisellä, iloisella äänellä). No, jokos ukko kämpii kotiin?
REETU: Kovinpa tuo väsyttikin tuommoinen reistaileminen. (Riisuu päältään.)
AURA: Mikäs? Sopiihan tuossa tilalla raajojaan venytellä.