VILPPU: Kuule, Laina! Et tiedä, kuinka sanasi minuun kipeästi koskevat. Mutta ettet enää epäilisi minua, niin vannon sinulle, että hankin vaikka lainaksi rahat, että saamme mennä yhteen niin pian kuin suinkin.
LAINA: Velaksiko? Mikä elämä siitä sitte syntyisi? Kurjuutta vain.
VILPPU: Näin et puhunut ennen, Laina.
LAINA: Olenpahan aina sanonut sitä pelkääväni.
VILPPU: Ei, toinen on ääni kellossa nyt!
LAINA: Puhutaan nyt, Vilppu, tästä toiste. Ei nyt.
VILPPU: Taitaapa sitte ollakin jo loppuun puhuttu, näen mä.
LAINA (Nousee ylös). Kuinka vain!
VILPPU (Nousten myös närkästyneesti). Saanko luvan kysyä: — minkä verran on sitte Manu Tuulensuulla ollut teille tarjottavana, koska näin…?
LAINA: Pahastipa Vilppu minun suhteeni nyt onkin erehtynyt. Sillä en ole rahalla saatavissa hänen enkä Vilpunkaan. (Poistuu nopeasti ulos.)