(Tällä välin on vasemmalla perältä alkanut tulla tehtaalaisia, jotka kulkevat tietä myöten oikealle, toiset mennessään pysähtyen Helena Häkkisen kojun kohdalle ja ostaen häneltä mikä mitäkin.)
VILPPU: Näinkö ihan sitte onni mulle taivaasta tipahtaa?
AURA: Älä nyt joutavia rupata! Pistä rahat taskuusi ja livistä tiehesi! Mutta muistakin: suu poikki korvia myöten! Jos hiiskut sanankin vain kellekin, — äiti puolellesi varsinkin, — niin hukka perii kaikki ja koko asiasi on piloilla.
VILPPU: Kyllä minä sen suhteen vaieta osaan, kun näin onnellisesti…
AURA: No, muuta ei tarvita. Muistakin vain se! Hyvästi!
VILPPU (Auran kättä puristaen). Mitenkä minä nyt vain kiittää osaisin kylliksi?!
AURA (Sysää Vilpun alas). Pois siitä nyt vain ja kotia päivälliselle!
(Vetää ikkunan kiinni, vaan ei pane säppiin.)
VILPPU (Hyppää alas kiikkulaudalla, panee rahat taskuunsa ja lähtee nopeasti pois, kiertäen ulkohuonerakennuksen taitse oikealle).
REETU (Tulee samalla, puhellen erään toisen työmiehen seurassa vasemmalta tietä pitkin. Työmies eroaa hänestä ja menee ostamaan jotakin Helenalta. Reetu aikoo mennä kotiaan päin).
HELENA (Huutaa Reetulle). Päivää, Reetu! Niinkö ylpeästi sitä sivu mennäänkin meikäläisiä huomaamattakaan?