HELENA: Niinkuin siitä nyt kellekään helpompi oisi.
AURA: On. Ja itsepähän se siihen vei. Tolalla kai oli, ja kuullut varmaan olisi toden joskus sittenkin. Niin kai oli sallittu, että sen nyt piti tapahtua.
HELENA: Kaipa kai sitte. — No, Jumalan huomaan. Suljen vähäksi aikaa kojuni ja pistäydyn kotona syömässä. Eikös Aura syömään mene?
AURA: Enkä. Pistäydyn rannassa. Siellä vielä on osa vaatteita viruttamatta.
HELENA: Niinkö? No, sehän passaakin Reetun kotona ollen. Terveeks' sitte.
AURA: Hyvästi vain!
HELENA (Menee perälle, sulkee kojunsa, ottaa korinsa käsivarrelleen ja rientää oikealle.)
AURA (Juoksee heti hänen mentyään, halkovajaan, kerää sieltä vyöliinaansa lastuja ja juoksee nopeasti, mutta varovasti kotiinsa. Kotvasen kuluttua hän palaa takaisin, kädessään pärekori ja siinä Lemmin tuoma pullo. Hän ottaa pullon, kääntää sen ylösalasin, puistaa siitä viimeiset pisarat maahan, panee jälleen koriin, katsoo levottomasti ympärilleen ja ikkunaan ja lähtee sitte, vilkaisten kerran pari jälkeensä, nopeasti kulkemaan perältä vasemmalle.)
(Hetkisen kuluttua lieskahtaa liekki Ahkion asunnossa, valaisten akkunan, ja savua alkaa näyttäytyä ikkunan raoista ja perältä ovesta.)
LEMPI (Tulee vasemmalta rakennuksen taitse ja on menossa halkovajaan).
Ai, hyvät ihmiset! Tuli on irti! Äiti! Äiti!! (Juoksee takaisin.)