MANU: Reetu parka! Oikein säälittää.
AURA (Teeskennellysti). Minuakin säälittää, vaikka niin paljon olen kärsiäkin häneltä saanut — sinun tähtesi Manu. Ja lapsenkin siinä kadotin — kaikki sinun tähtesi vain.
MANU: Minun? Mitä joutavia minua asiaan sekoitat!
AURA: Asiaan?! En, Jumala minua siitä varjelkoon! Päinvastoin olen iloinen, sillä nythän ei enää mitään esteitä voi välillämme olla eikä välillemme tullakaan.
MANU: Kuka sen vielä tietää.
AURA: Kuinka niin? Kuinka niin?
MANU: Kuinka asia oikeudessa lopullisesti voi päättyä. Se voi kestää vuosikausia ala- ja yläasteet käydessään.
AURA: Mutta kun se on niin selvä, kuin päivä. Ja kai minä hetikin siitä miehestä lain mukaan eron saan, kun se linnaan viedään tahi hourujen hoitolaan joutuu, ja olen vapaa uusiin naimisiin — sinun kanssasi. Eikö niin? Sehän on selvä.
MANU: Selvä, kun on selvä ja selvitetty, vaan sitä ei se vielä ole.
AURA: Maltathan sinä nyt vielä tuon yren odottaa? Ja olenhan minä sinun nyt jo kokonaan muutenkin.