MANU: Hss! Tuolla istuu ihmisiä rannalla: insinööri ja pastori. Nouse tänne likemmäksi!
AURA (Menee Manun luo; aita jää heidän välilleen. Keskustelu heidän kesken käy puolikovaan). Juoksin niin, että sydän nousi kurkkuun. Onpas tänään ollut päivä!
MANU: En luullut tulevasikaan.
AURA: Pääsin kuulustelusta pois puoleksi tunniksi. Tavataan täällä sitte myöhemmin uudelleen. Nyt ei ole pitemmältä aikaa.
MANU: Eikä sovikaan täällä olla, kun nuo tuolla istuvat. Ja muutenkin tässä tähän aikaan vielä ihmisiä enemmän liikuskelee. — No, mitäs siellä on kyselty ja selville saatu?
AURA: Linnaan se vanha hepsu nähtävästi joutuu.
MANU: Ihanko?
AURA: Tiettävästi — murhapoltosta. Asiahan on niin selvä ettei selvempää olla voi. Helena Häkkinen oli ainoa, joka huoneessa kävi ennen tulen irtipääsyä, vaan eihän se, Reetun hyvä ystävä ja suosikki, voine syylliseksi kääntyä, ammoin kuin Reetu kohta itse oli pakoitettu tekonsa tunnustamaan.
MANU: Kovin se juttu kuulostaa merkilliseltä.
AURA: Aivot kun on ihmiseltä sijoiltaan, niin tekee jos mitä. Joko linna tahi hullujen huone sillä on edessä, — jompikumpi.