PORTIMO: Niin, toivotaan että tutkimus luo valoa tähän kovin hämärään, surulliseen juttuun. (Alkavat mennä portille.)
ROSLUND (Avaa portin). Mutta ukon oma tunnustus, herra pastori. Sehän on enemmän kuin mikään muu!
PORTIMO (Mennen Roslundin pyynnöstä edellä.) Enhän minä kiellä.
ROSLUND (Seuraa, sulkien jälkeensä portin). Eihän sitä niin vain oteta semmoista rikosta niskoilleen!
PORTIMO: Paljon on, paljon, vaikuttimia, joita ehkä emme tunne vielä.
ROSLUND: Kaikkihan on mahdollista. — Eikös istuta hetkeksi tähän?
(Istuutuvat penkeille näköalaa katsomaan ja puhelemaan.)
MANU (Ilmestyy samalla taka-alalta oikealta äyräälle ja lähestyy vaanien aitaa. Huomattuaan Roslundin ja Portimon istuvan rannalla hän kyykistyy ja jää kurkistamaan aidan raosta etualalla kulkevalle tielle.)
AURA (Tulee juosten oikealta tietä myöten).
MANU (Kohottaa päänsä yli aidan). Aura! Aura!
AURA (Hengästyneenä). Sielläkö olet?