ILTA: Ehkä olisi toivonut meidänkin lähtevän, vai?
TUTTU: Eihän Fiina nyt kuitenkaan lähde? Tulee kai Fiina nyt näitten vieraitten, äitini ja sisareni, kanssa toimeen?
TORSTI: Kun Fiina jo kolerastaankin näkyy kokonaan parantuneen.
FIINA (Kääntyen): Kah, jäänhän minä. Onhan sitä jo vähin ruokaakin. Ja muniakin saamme. (Nauruaan pidättäen.) Ei se meidän kanamme ollutkaan, jonka se koira toi.
TORSTI: Mikäs sitte?
FIINA: Se oli vanha täytetty pelätin tuolta hernepellolta.
TORSTI: Fiina tuo sen tänne!
FIINA: Ei sitä ole enää. Minä käärin sen paperiin ja panin sille kapteenille eväiksi, niinkuin se tahtoi. (Purskahtaa kovaan nauruun.)
KAIKKI (Lyövät kätensä yhteen ja purskahtavat myös hurjaan nauruun.)
TORSTI: Se se oli kaikista paras sittenkin!