EULALIA: Enpäs minä huomannut!
TORSTI: On, on, on… noita pahanhajuisia, — (syrjään) kuin täti, — syöpäläisiä.
TUTTU: Mutta Torsti!
EULALIA: Nyt sinä valehtelet. Ehei! Minua et petä. Minä asetun sinne kuin asetunkin. (Alkaa kerätä kamsujaan.) Minua et petä, ehei!
TUTTU: No, Torsti, voimmehan me niinkauaksi asettua asumaan ylishuoneeseen.
EULALIA: Asettukaa vaikka minne, se on samantekevä.
TORSTI: Sama se sitte. Äiti ja Ilta asukoot siinä tapauksessa täällä.
EULALIA (Pysähtyy yht'äkkiä puuhissaan ja tuijottaa vihaisesti vuoroon
Torstiin, vuoroon Tuttuun.): Häh?! Mitä sinä sanoit?
TORSTI: Että Tutun äiti ja sisar Ilta asukoot siinä tapauksessa tässä huoneessa.
EULALIA (Tiukasti): Ja sinä, Tuttu?