TYYRA: Tietysti, täti. Me tulemme kaikki. Muut tulevat kohta perässä.
Minä pääsin asemaita ruunun kyydillä.
TUTTU: Kuinka niin — ruunun kyydillä?
TYYRA: Kun emme olisi oikein sopineet yhdessä tulemaan, niin isä pyysi erään poliisikonstaapelin, joka oli tänne päin tulossa, ottamaan minut ja Muiskun rattailleen.
TUTTU: Niinkö? — No vie nyt tuo Muikku pois.
TYYRA: Minä vien sen heti puutarhaan.. Onko täällä paljon pikkulintuja?
Muisku pyytää niitä paljon mieluummin, kuin hiiriä.
TUTTU: Hyi, siihen ei saa sitä opettaa, Tyyra.
TYYRA (Leikillisesti): Täti, Muisku on niin hieno ja sivistynyt. Ei se tykkää kellarikerrosten ihmisistä; sille pitää olla yläilmoissa asuskelevia, ylhäisiä.
TUTTU: Sinäkö tuolia lailla puhut?
TYYRA: Pappa sanoi kerran niin.
TUTTU: Mutta meillä on kellarissa hienoja hiiriä, jopa rottiakin. Sen tautta — (Ottaa Tyyralta kissan.) Annapas minulle Muisku! — vien minä kissan sinne.