TORSTI: Ja minä jo niin toivoin saavani Nobelin rauhanpalkinnon!
EULALIA (Seisoen yhä selin): Minä en tahdo häntä nähdä, en, en koskaan, tiedäthän sen.
TORSTI: Siten olisimme kuitenkin yhteisesti hankkineet ruokarahat ja olisimme voineet viettää hauskan kesän kaikki yhdessä.
FEEDI: Tiedäthän, rakas Torsti, että anoppisi ja Eulalia ovat sovittamattomia verivihollisia siitä saakka, kuin Saima joutui naimisiin…
TORSTI: … ja täti Eulalia jäi vanhaksi piiaksi.
EULALIA (Kääntyen yht'äkkiä): Minä en jäänyt vanhaksi piiaksi, se ei ole totta. Minä olisin saanut miehiä itselleni vaikka kymmenen joka sormelle.
FEEDI: Se on totta.
TORSTI: Mutta täti ei huolinut, niinkö?
EULALIA: En. Sillä minä tahdoin vain Sundellin ja…
TORSTI: … ja häntä ei täti saanut.