EULALIA: Sillä hänen riisti tuo toinen variksenpelätin minulta, minulta, minulta… (Puhkeaa kovaan itkuun ja heittäytyy sohvalle.)
FEEDI: Miksikä, Torsti, aloitkaan nyt puhua tuosta asiasta?!
TORSTI: Minä pyydän anteeksi sitte! Yleisen sovun ja rauhan tähden tein vain tuon esityksen. Mutta koska se ei käy päinsä, niin… (Livistää yht'äkkiä ulos perälle.)
FEEDI (Ottaa nenäliinansa ja alkaa pyyhkiä Eulalian silmiä): Älä, älä itke, lapsi kulta!
TUTTU (Juoksee oikealta sisään leipomapuvussaan): Herranen aika! Mikä täällä on? Mikä tädille on tullut?
FEEDI: Ei mikään, ei mikään! Vähän vain lankesi ja satutti nenänsä!
Kyllä se siitä ohi menee.
TUTTU: Ja minä kun luulin Tyyran täällä itkevän. Aioin lohduttaa häntä piparikakulla, joita äidin kanssa parast'aikaa paistamme.
EULALIA: Me emme teidän paistoksianne kaipaa emmekä tahdo.
FEEDI: Niin. Ei haittaisi saada jotakin vähän tuntuvampaa vatsaamme.
Vaan semmoistahan ei teillä kuulu mitään olevan.
TUTTU: Feedi hyvä, me koetamme parastamme. Fiina tulee kohta kattamaan illallispöydän. Saatte munakokkelia.