TUTTU: Mitäs sitte olet heille sanonut?
TORSTI: Sen, ettei sinulla ole enää kuin munakokkelia heille tarjota.
TUTTU: Onpas vielä palvattua lampaan lihaakin vähän jälellä.
TORSTI: Vähän jälellä — niin. Mutta huomenna on Tuisku siitä jo luunkin syönyt. Jotenkin tämän olen heille sanonut, ja ettei meille itsellemme jää paikkaa, minne päämme kallistaa, sen heidän pitäisi jo itsensäkin huomata.
TUTTU: Ihanhan sinä olet kauheasti hermostunut taas, Torsti hyvä.
FIINA (Joka sattuu samalla kulkemaan huoneen läpi): Ei se kumma ole, jos tässä ihan hulluksi tulisi.
TORSTI: Niin olen, vaikka olenkin koettanut koko ajan hillitä itseäni ja tehdä pilaa kaikesta, vaan nyt en sitä jaksa — enää. Nyt tästä tulee kohta tosi jo.
TUTTU: Mitä ihmettä minä nyt sitte teen?! (Itkee jälleen.),
TORSTI: Tee, mitä tahdot! Pidä sinä nyt huoli vieraistasi! Minä lähden.
TUTTU: Minnekä sinä lähdet?