PIHLAJA. Siinähän meidän rakennusmestarimmekin jo on. Terve mieheen! (Kaikki kättelevät häntä). No! Mitäs sinä olet rakentanut — "ylösrakennukseksemme"?
LYHYKÄINEN. Kivijalka on vankka ainakin tässä kunnass — kutsunnan suhteen. Salakäytäviä myyrille on kosolta ja loukkuja hallituksen rotille niin paljo kuin tarvitaan.
HAJALA. Kyllä sinä olet koko mestari, se tunnetaan. Taidatpa paukahuttaa itse maaherrankin nakkiin?
LYHYKÄINEN. Parastaan se ryökäle taaskin kuuluu tekevän saadakseen nuorukaisia laittomiin kutsuntoihin menemään.
JANTUNEN. Mokomakin kurja kätyri!
HAJALA. Oikeuskäsitteitä vain kansassa hämmentää, — ei muuta.
LYHYKÄINEN. Eikä uhkauksistakaan välitä! Nähkääs: tässä on jäljennös eräästä nimettömästä kirjeestä, joka hänelle on lähetetty.
PIHLAJA. Mitenkäs sinä sen olet saanut?
LYHYKÄINEN. Siinäkös mitä vaikeuksia olisi?! — Minullakin on salaurkkijani, vieläpä itse lääninhallituksessa. Ja se tietää kaikki.
PIHLAJA. Annas kun luen. (Lukee). "Outte kai kuullunna miten sille Popan perkeleelle kävi Helsingissä. Tuo tappaja oli kunnon mies, muuten vuan tappo ihtesä, ja eikö lie niin salaa että ei oo julistanna sille tuomijotaan jonka tähe se oli minusta niin rosvomaista, vuan minä, jonka kohtalo on paiskannut teijän pyöveliksenne tahon teille ilmottaa että teillä ois mahollisuutta puolustoo ihteänne, vuan minä en pane ommoo henkeeni panttiin ensimäisessä häässä, jonka tähe minä katon paremman paikan kun ’toisen kerroksen portaat’. Koittakee selevittee sen tähe sielunne asijat kun ei tiijä milloinka Herra lähettää Teijät minun kynsiini." — Se on oikein sille "perkeleelle".