VIEMÄRI. On se todellakin kumma, että minä ollenkaan olen tuttu tuommoisen löyhkän laskijan kanssa.
PIHLAJA. Minä näen, Aimo hyvä, että sinun jo kauheasti tekee mieli uudistaa tuttavuutesi tuon sohvan kanssa.
VIEMÄRI. Vai jo sinua nukuttaa? Ei minua vielä.
PIHLAJA. Vaikka ei, mutta kyllä sinä siltä heti nukut. Ja kun olet puoli tuntia nukkunut, niin olet potra mies taas. Tunnenhan minä sinut. Sitten voit juoda taas vaikka aamuun asti. Minä kyllä herätän sinut.
VIEMÄRI. Eipä tuo pahaa tekisi. — Mutta kuule, veli Oskari, herätätkös sinä ihan varmaan? Ett’et vain jätä tähän minua ikipäiviksi lepäämään?! Ett’et vain petkuta? Häh?
PIHLAJA. Ole huoleti. Käy pitkällesi vain. Noin.
VIEMÄRI. Mutta muistakin, Oskari: tuossa on kaksi vierasta miestä. (Käy sohvalle ja nukkuu heti).
PIHLAJA. Hyvä, hyvä. — Onneton mies-parka. Vähän liiaksi viinaan menevä.
JANTUNEN. Mutta pää kuin partaveitsi.
LYHYKÄINEN (tulee perältä). Iltoja!