EETU. Kunpa hän vain ei olisi joutunut ojasta allikkoon.
JULJAANA. Mitä sinä sillä tarkoitat?
EETU. Muutoin vain sanon.
JULJAANA. Täällähän hän nyt on niin hyvässä turvassa… insinöörin luona ja meitäkin lähellä.
EETU. Mikä sen insinöörin päähän lieneekin yht’äkkiä pistänyt Ainin tänne ottaa?!
JULJAANA (pannen kaapista ruokaa pöytään). Et suinkaan sinä…? Insinööri kun on niin vakava ja rehti mies! Kovinpa sinä olet luulevainen.
EETU. Enhän minä sitä. Mitä te joutavia! Vaan vähäkös täälläkään silmiä on, jotka ahnastelevat, kuin mitkäkin petolinnut.
JULJAANA. Sievänlainen tyttöhän se Aini on. Minkäs sille nyt voi?!
Mutta antaa noiden katsella. Eihän ne silmillään häneen läpeä saa.
EETU. Katselkoot minun puolestani.
JULJAANA. Kunko ei hän? No, sitä minä en Ainista usko. — Saat käydä syömään, Eetu. (EETU käy syömään). Ettäkö hän nyt koskaan tuosta Vaarasesta välittäisi, joka toisinaan on näkynyt hänen hännässään keikkuvan.