JULJAANA (hänen kaulassaan). Itkenpähän vain. Elä ole milläsikään!
Itken vain — ilosta, poikaseni.
EETU. Ilosta? Mitä te…? Ivaatteko? Kun muut kiroavat?!
JULJAANA. Sinä olet uljas, Eetuseni. Uskallat! Olet mies! Teet niinkuin omatuntosi käskee. Olen ylpeä sinusta. Teet niinkuin itse oikeaksi näet, et niinkuin muut käskevät. Ja sinä teet oikein.
EETU. Ja kuitenkin näin itseäni vahingoitan. Ja teitäkin, äiti, teitä, ainoata, joka minua puolustaa.
JULJAANA. Mitä minusta?! Elä joutavia! Jumala minusta kyllä huolen pitää. Kunpa sinä vain tulisit onnelliseksi!
SULO (tulee).
ESA (näkyy hänen jäljessään eteisessä, jossa ensin vähän viivyttelee, vaan sitte myös astuu sisään).
SULO. Et tullut konttoriin, vaikka sinut käskettiin, Eetu?
EETU. Mitäpä minä sinne tulisin? Tiesinhän, että sinä tänne ehättäisit, ja sanottavasi tiedän sanomattasikin.
SULO. Pidätpäs sinä ääntä!