AINI (nyyhkytellen). Mahdotontahan se on…
EETU. No niin. Mahdotontahan se on sinulle. Arvastahan sen. — Hyvästi sitte, Aini! Ja ainiaaksi hyvästi! Mene! (Taluttaa Ainin rajusti, käsivarresta pidellen, ulos).
JULJAANA. Poikaseni!
ESA. Mitä sinä nyt, Eetu…?!
EETU. Mene siitä sinäkin! Mene konttoriin ja sano, että Eetu Kokko ei tule sinne, mutta se, joka häntä puhutella tahtoo, tulkoon tänne!
ESA. Teen työtä käskettyä. (Menee).
JULJAANA (menee jälleen soppeen itkemään. Kotvan äänettömyys).
EETU (seisoen mielen kuohussa keskellä huonetta ja takoen nyrkillä sydäntään). Miks’ei, miks’ei se jo pakahdu, äiti, tämä kurjan kurja sydän?!!
JULJAANA (menee Eetun luo). Tyynny, poikaseni, tyynny!
EETU. Te vain itkette. Ette sano mitään?