SULO. Siinä tapauksessa me kyllä Juljaanasta huolen pidämme.
EETU. Mikä ääretön jalomielisyys! Toimitatte äitini kunnan kustannukselle — vaivaistaloon! Eiköpäs niin? Siinä se teidän huolenpitonne!
SULO. Sinun kai se on syy sekin, että niinkin pitkälle menee.
EETU. Hah-hah-hah-hah-hah!
JULJAANA (Eetun kaulassa). Mielelläni, mielelläni, kultaseni, menen vaivaistaloonkin. Oman poikani tähden menen vaikka hautaan. Sinun tähtesi, Eetuseni, kunhan sinä vain tulet onnelliseksi!!
EETU. No? Onkos teillä vielä mitä minulle sanottavaa, herra Sulo
Vaaranen?
SULO. Eipä ole.
EETU. Se oli hyvä. Laputtakaa pellolle sitte! Ja edeltäpäin konttoriin. Tulen heti perässä. — (SULO ja ESA kiirehtivät pois). Tphyi! (Sieppaa sängyltä tyynyn, jonka viskaa ovea kohti heidän jälkeensä). Oikeutta se on olevinaan tämäkin! — Ja nyt, äiti, kampssut reilaan! Päivääkään en ai’o täällä enää liikaa viipyä, en. (Menee).
JULJAANA (hänen jälkeensä). Jumala sinua varjelkoon, Eetu!
Esirippu.