Hilja. Ei sitte ole, ei. Se on Jumalan tahto siis. Eihän semmoiset asiat voi pysyä salassa. Kaikkihan tämänkin jo tietävät varmaan?
Hemmo. Isäsi on siitä, nähtävästi, jo ihan selvillä?
Hilja. On. Ja tuo vieras rouva näkyy myöskin…
Hemmo. Niin, hän. — Hän on lietsonut asian ilmi tuleen. Sen tiedän. Arvasin, että niin tulisi käymään, kun hän tänne saapui. Olin aikonut… Niin, isäsihän on puhunut, mitä esitin, että olisit voinut olla rauhassa?
Hilja. Kyllä.
Hemmo. Mutta se ei ollut oikein tehty. Niin ei pitänyt tehdä. Hän voi vaatia hyvitystä. Ja hän on oikeassa.
Hilja. Ei, ei. Sitä en tahdo. En minä semmoinen ole.
Hemmo. Mutta sitä hän tuntui uhkaavan.
Hilja. Siihen vain en ikinä suostu. Se on minun asiani eikä isäni. Oikeuteen hän ei saa tätä vedetyksi.
Hemmo. Nyt ei hän sitä tarvitsekaan. Toisin tahdon sen sovittaa. Toisin jo senkin vuoksi, Hilja, että hän sinua, joka olet jaloutesi tähden paljon paremman kohtelun ansainnut, kuuluu kovin tylysti, jopa säälimättäkin kohtelevan. Ja siitä on tuleva loppu nyt, siitäkin.