Selma (hätääntyneenä). Hän meni tupaan. — Hilja hyvä!! — — Hemmo rakas!!
Hemmo. Tulkoon nyt Elvikin! Ja Mikko myös —! (Aikoo mennä tupaan päin.) Minä kutsun heidät kaikki. Kas tuossa! — —
Elvi (palaa samassa, Mikko jälessä). Missä hän on, Hilja?
Hemmo. Tässä, Elvi, — tässä hän on. Minä — —
Elvi (seisahtaa silmänräpäykseksi, tuijottaen Hiljaan, ja syöksyy sitte Hemmon luo, tarttuen häntä käsivarresta). Hemmo, Hemmo! Onko se totta? Onko se totta? Sano! Onko se totta?
Hemmo. Minä tahdoin… Minun täytyy se tunnustaa. Se on niin…
Elvi (vaipuu kirkaisten Hemmon eteen maahan).
Hilja (peittää, itkien, kasvonsa ja kyykistyy kiikkulaudalle).
Selma. Jumala! Hän pyörtyi! Elvi! Elvi kulta! Hän pyörtyi! Viedään hänet sisään, Hemmo! Kannetaan!
Hemmo (nostaen Elvin käsivarrelleen). Minä puhun kanssanne vielä, Mikko. (Kantaa Elvin sisään, Selman häntä auttaessa ja seuratessa.)