Hilja. Itsehän olen niin tahtonut. Ja tahdon vieläkin, tahdon niin mielelläni, jos vain jotenkin vielä on mahdollista. (Painautuu Hemmon olkapäätä vasten.) Teidän tähtenne teen kaikki, mitä voin, —vaikka mitä.
Hemmo (hellästi). Hiljaseni, Hiljaseni! Sinä olet jo tehnyt enemmänkin, kuin olisit voinutkaan. Nyt on minun tehtävä sinun tähtesi kaikki mitä voin. Ja sen minä tahdon tehdä. Ja minä teen.
Elvi (tulee portaikon kautta pihaan, häntä pitelevät Selma toisesta, Liisi toisesta kädestä, seuraten häntä). Minä tahdon mennä heitä katsomaan, minä tahdon. Missä he ovat, Mikko, Hilja ja hänen lapsensa? Minne he ovat menneet? Minne he ovat menneet?
Selma. En minä tiedä, kultaseni.
Elvi. Joko he ovat lähteneet? Eihän. Tuollahan hevonen seisoo. He ovat täällä vielä.
Liisi. Kyllä he sitte täällä vielä ovat.
Elvi. Missä? Minä tahdon heitä nähdä. Minä tahdon varmuutta. Tuvassako ehkä? Niin, niin, siellä he ovat. Päästäkää, päästäkää! (Riistäytyy irti ja juoksee tupaan.)
Liisi. Menköön, täti! Tässä ei auta enää mikään.
Selma. Voi, Liisi kulta! Mitä tästä nyt tulee?!
Hemmo (joka Elvin juostessa pihaan on hypähtänyt paikaltaan, menee puutarhan portille, Hiljan seuraamana vähän matkan päässä). Kas niin, äiti! Se on selvä nyt. Täällä on Hiljakin. Tule, Hilja, tule! (Ottaa Hiljaa kädestä ja vie hänet pihaan äitinsä luo.) Ja Elvi?