Selma. Ja sinä et välitä siitä sen enempää? Annat hänen vain lähteä?
Hemmo. Niin, äiti. Niin on paras. Sille ei mahda mitään. Niin täytyy tehdä. Ja tässä on nyt Hilja. Hän jää nyt tänne Elvin sijaan.
Selma. Elvin sijaan?
Hemmo. Niin. Se on meidän yhteinen päätöksemme.
Selma. Poikani! Mitä sinä teet? Niinkö sinä lasket laillisen vaimosi menemään? Sinähän suorastaan ajat pois hänet. Ja olet heti valmis tällä lailla menettelemään: ottamaan toisen ja — kenen? Ja minun tahtoanikaan kysymättä?
Hilja. Voi, hyvä Jumala!
Hemmo (lujasti). Äiti! Nyt en voi menetellä enää toisin. Nyt minun täytyy tehdä näin, vaikka vastoin sinun tahtoasikin.
Selma. Tämänkö surun minulle, vanhalle äidillesi, lopulta sitte kuitenkin valmistat?!
Hilja. Ei, rouva, ei, ei.
Hemmo (Selmalle). Minä olen jo liian paljon sinun tahtoasi noudattanut ja sen kautta rikkonut sydäntäni ja omaatuntoani vastaan. Sinun täytyy minulle nyt antaa anteeksi, että hairahdukseni korjaan tällä lailla, vaikka se sinusta kuinka kipeältä tuntuisikin.