Hilja (kääntyen takaisin). Pilkkaako te, rouva, nyt minusta teette?
Liisi. Onnellinenhan olette, kun pääsette tämän talon emännäksi.
Hilja. Mitenkä voin minä olla onnellinen, kun näen nyt jo, että olen tehnyt kaksi muuta ihmistä täällä onnettomaksi?!
Liisi. Kolme.
Hilja. Kuinka: kolme? Kenen vielä?
Liisi. Minut.
Hilja. Teidät?
Liisi. Niin. Tiedättekös, Hilja? Teille minä voin sen sanoa: noin, kuin äsken teitäkin, hän on minuakin hellinyt, noin hän on minullekin lemmestänsä puhunut, intomielin, tulisesti.
Hilja. Ei ole totta se.
Liisi. On, on, on. Viime kesänä jo. Sitte hän kylmeni minulle. Ja tämä oli nyt vain kiusantekoa minulle. Kiusallaan hän tuon kaiken vain teki silmieni edessä. Sydäntäni raadellakseen vain. Sillä miks'ei hän muuten olisi pyytänyt minua poistumaan, kun noin tahtoi teitä puhutella? Nähkääs: näin onnelliseksi hän on minutkin tehnyt!