Hilja (painautuu oven pieltä vastaan itkemään). Niinkö sitte tämä päättyy?!!
Liisi. Niin. Muuta pääsyä ei nyt ole enää. Sillä ellen minä tapa sitä, joka on minun tielläni, ja jää rakkauteni tähden elämään ja kärsimään, niin tapan sen, jota rakastan, ja sitte kuolen itse. Se on päätetty. Muuta pääsyä ei ole. Saatte valita, Hilja. Jompi kumpi. Kumpi sitte?
Hilja. Eläkää! Eläkää! Minä menen. Lähden. En tahdo olla teidän tiellänne — en kenenkään — en kenenkään tiellä enää.
Liisi (suutelee häntä rajusti). Kiitos! Kiitos, Hilja! Kiitos!
Hilja (riuhtaisekse nopeasti irti). Päästäkää! — — Minä menen. — Hyvästi!! (Poistuu perälle.)
Liisi (huo'ahtaa ikäänkuin helpotuksesta). Onnistuikohan sittenkin?! (juoksee ikkunan luo.) Ei, ei rantaan. — Pihan poikki — tupaan. — — Raukka! Raukka! — — Vaan — kuka tietää? Ehkä — kuitenkin.
Hemmo (tulee nopeasti vasemmalta). Sinä — yksin? Entä Hilja?
Liisi. Hän meni!
Hemmo. Meni? Minne?
Liisi. En tiedä. Ei sanonut. Luultavasti tupaan — lastansa katsomaan.