Hemmo. Niin. Lapseni. Onhan se. Senhän unhotin. Pikku poikani, meidän pikku poikamme. Sehän on jälellä. Senhän sain kuitenkin pitää.
Elvi. Hemmo! Saanko minä puhua? Uskallanko minä…? Minä tahtoisin pyytää — —
Hemmo. Mitä niin?
Elvi (hellästi, kyynelsilmin). Minä pyytäisin… Näetkös! Nythän asia on kokonaan muuttunut — tämän onnettomuuden kautta. Niin. Jos minä nyt — — — jos sinä sittenkin — — — tahtoisit — — Tiedäthän, että minä aina olen sinua ra… rakastanut — — Minä tahdon nyt koettaa — — unhottaa — — Nyt sen ehkä voi — — jos sinä — — tahdot pitää — — huolit minusta, — — niin otetaan — — lapsesi… Minä tahdon sitä hoitaa… kasvattaa… olla sen äiti…
Hemmo. Elvi! Elvi! — —
Elvi. Niin. Jäädä… jäädä… tänne… vaimoksesi.
Selma. Niin, Hemmo, niin. Nythän ei ole mitään esteitä enää tiellä. Pitäähän sitä nyt.
Elvi. Jos sinä luulet, että se on mahdollista, niin minä koetan kaikki. Jos se on mahdollista…?
Hemmo (kuin ajatuksissaan). Niin… koetetaan… Voihan… Ehkä se on mahdollista… nyt.
Liisi (asettuen heidän väliinsä). Mutta se ei ole mahdollista.