(Painaa päänsä Selman syliin.)
Selma (silittäen hänen päätään). No, mutta Liisi kulta — —! Mitä sinä nyt?! Eihän sille mitä — —. Niinhän se välistä käy tässä maailmassa. Älä nyt —! Rauhoitu nyt!
Liisi (kohottautuu, rohkaisee mielensä ja pyyhkii silmänsä). Niin, mitä minä todellakin?! Hulluko minä olen? Tämmöisiä tässä puhun! Mutta nyt minä ymmärrän. Hänen puheestaan silloin ja teidän puheestanne äsken minä ymmärrän nyt — kaikki.
Selma. No? Mitä?
Liisi (päättävästi). Siinä oli sittenkin vielä joku toinen välillämme.
Selma. Kuka? Mitä sinä tarkoitat? Tiedätkö sinä jotakin?
Liisi (uhottelevasti). Vähän. Sattumalta. En olisi uskonut silloin. Mutta nyt, nyt minulle on selvinnyt.
Selma. Millä perustuksella luulet? Mitä niin? Sano!
Liisi. En, täti, en. Mitä en varmaan tiedä, siitä en puhu koskaan.
Selma. Se onkin oikein, Liisi. Ei puhuta. Annetaan sen asian jäädä — —