Selma. Niin, mutta miksi? Jotakin oli silloin kai tullut väliinne.
Liisi. Jotakin — kai — niin — oli tullut.
Selma. Niin, mitä?
Liisi. Minä en tiedä, täti, minä en tiedä.
Selma. Oliko se siis hänen puoleltaan — —?
Liisi. Hänen kai. Tahi: ei, ei hänenkään. Ehkä se oli minun. Vaikka ei minunkaan oikeastaan.
Selma. No, nyt en minä ymmärrä mitään.
Liisi. Ette voikaan. Se ratkesi — itsestään — meidän välillämme vain.
Selma. Onpas se nyt sitte kummallista! Mutta eihän se nyt niin ilman syytä… Joku sana, joku teko kai siinä oli…?
Liisi. Pikemmin sitte jotakin, joka jäi tekemättä, jos niin tahdotte. Ja kuitenkin: kuinka äärettömästi, kuinka äärettömästi — — —!