Mikko…. että se olisi itse… isäntä?
Liisi. Niin jo ajatuksenne ymmärsin. Tehän sen nyt sanoittekin. Mutta jos sitä epäilette, niin teidän pitää ottaa siitä selko. Niin, Mikko, sillä tällä lailla ei vain saa — —
Mikko. Mutta mitenkä? Enhän minä — —
Liisi. Se on teidän asianne, Mikko.
Mikko (ensin ajatuksissaan, sitte päättävästi). Niin — — niin. Niin se on! Niin se on! Kyllä se niin on!!!
Selma (ruokasalin ovelta). No, Mikko! Tännekös te jäittekin? Tulkaa nyt! Kahvi on jo kaadettu.
Mikko. Niini Kiitoksia! Niin! (Poistuu hajamielisenä ruokasaliin).
Liisi (seisoo silmänräpäyksen mietteissään, käsiään hykertäen, kiertää sitte hyräellen pari kertaa ympäri salin ja istuutuu lopulta pianinon ääreen, alkaen repäisevästä soittaa jotakin Chopinin valssia.)
Selma (palaa kotvan kuluttua takaisin). Nyt he tul evät.
Liisi (keskeyttää yht'äkkiä rajulla korostuksella soittonsa.) Joko?!