Hemmo. Enkä usko sittenkään.
Liisi (tuntehikkaan alakuloisesti). Vaikka on kulunut pitkän pitkä talvi ja tulin sittenkin.
Hemmo. Mutta talven kuluessa on paljon, paljon muuttunut.
Liisi (kuin äsken). Paljon, paljon! Mutta ei kaikki.
Hemmo. Kuitenkin niin, ettei sitä voi koskaan enää entiseksi saada.
Liisi (intohimoisesti). Ei, mutta paljon puhkeaa kuitenkin kevään tullen uudelleen eloon ja aina se, joka on elämän ikuinen itu, se, joka ei peity minkään talven lumen alle, ei kuole minkään kylmän käsiin, se, joka on elämä itse.
Hemmo. Aina sinä olet sama rauhaton —
Liisi. Raivotar — sano niin! Siksihän taisit minua kerran viime kesänä nimittää.
Hemmo. En muista. Vaan sopiihan se nimi todellakin tavallaan sinulle välistä.
Liisi. Sopiiko? Ehkä. Ja nyt ehkä paremmin kuin koskaan.