Mikko. Eipä isäntä todellakaan pitkään aikaan ole ottanut käydäkseen.
Hemmo. Enpä, en. Vaan mitäpäs minä siellä nyt… Tähän aikaan ei ole sopinutkaan. Ja hyvinhän minä aina olen voinut Mikkoon luottaa. Mielihyväksenihän siellä kaikki on tehty ja toimitettu.
Mikko (harvakseen). No, onhan tuo hyvä kuulla. (Jälleen lyhyt väliaika.)
Hemmo (kävelee taas pari kertaa edestakaisin, Mikon seuratessa häntä katseellaan). Niin, tuota, sitte minun piti vielä puhua Mikolle eräästä toisesta asiasta. (Pysähtyy.)
Mikko. Sitä kai juuri minun piti kuulemaankin tulla.
Hemmo. Jokos te sen sitte tiedättekin?
Mikko. Eikä. Mistäpäs minä sen…
Hemmo. Luulin, että äitini mahdollisesti jo oli ottanut asian puheeksi.
Mikko. Ei, ei ole hän puhunut mitään. En sitte tiedä, mistä on kysymys.
Hemmo (kotvan mietittyään). Asian laita on, nähkääs, Mikko, nyt sitte se, että, niinkuin varmaan olette kuullut, minun apellani on maatila Turun läänissä…