Selma. On. Mehän saamme pääkaupungin lehdet aina vasta iltasella sinä päivänä, jolloin ne ilmestyvät.
Liisi. Nyt on siis keskiviikko tänään? (Luo, salaisen ajatuksen valaisemana, silmänsä, ylös.)
Selma. Niin on. (Lyhyt väliaika.) No, koska ei kukaan enää sanonut tahtovansa lisää, niin minä vien astiat pois. (Laskee käsityönsä syrjään ja alkaa korjata astioita.)
Hemmo. Mitä te, äiti…?! Minä kutsun Riikan.
Selma. Ei. Olkoon! Sillä on siellä sisällä muuta tekemistä; koko muu väkihän on poissa ulkotöissä.
Elvi (kooten työnsä yhteen). Minä vien, äiti. Antakaa!
Liisi (viskaa lehden pois). Istu sinä, Elvi, nyt töinesi siinä vain rauhassa! Minä autan tätiä, minä, joka olen tyhjäntoimittaja muutenkin.
Selma. Nytkös te joutavasta kinaatte?! — No, ota sinä, Liisi, sitte, kun niin välttämättä tahdot, tarjotin astioineen.
Liisi. Ja täti ottaa pannun ja leipäkorin. (Menee portista pihaan.)
Selma (seuraa häntä). Älä nyt vain kompastu rappusissa!