Elvi. Oikein, oikein. Niinhän se Mikko uhkasi. (Oikealta kuuluu rattaiden kolinaa.)
Liisi. Tuollapa kujalla kuuluukin joku ajavan. Ehkä he jo…? (Juoksee tuvan päädyn kohdalle, josta katsoo oikealle.) Niin onkin. He sieltä tulevatkin. (Palaa Elvin luo.)
Elvi. Mutta Hemmo, Hemmo! Missä hän on? Miksi hän on poissa — nyt?
Liisi. Kummallista! Miksi hän nyt läksi pois?! Juuri nyt?!
Elvi. Se on totta, se on totta, sittenkin! (Purskahtaa jälleen itkuun ja lähtee pihan ja portaikon kautta sisään.) Se on kauheata! Minä en voi. (Menee.)
Liisi (seuraa häntä puutarhan portille, johon pysähtyy). No — Hemmo — nyt! (Palaa lehtimajaan, ottaa sanomalehden ja painautuu pensaan peittoon kuuntelemaan, kun Mikko tulee pihaan tuvan takaa, survaisten edelleen Hiljaa, joka kantaa käsivarrellaan kapalolasta.)
Mikko. Kah, mene, mene! Mitä tuossa vitkastelet?
Hilja. Voi, isä hyvä, mitä te nyt teettekään?!
Mikko. Mitäkö teen? Teen mitä tehdä pitää. Vaan mitäs sinä olet tehnyt, senkin — kutale?!
Hilja. Älkää toki edes ihmisten nähden — — Minä en ilkiä — —