LAGER. Olenko todellakin tervetullut? Sepä hauskaa. Sepä tuntuu oikein hyvältä, sillä (Istuutuu rentonaan nojatuoliin, Ella häntä vastapäätä) … sillä menneellä viikolla joka ikinen päivä oikein himoitsin päästä täällä käymään, vaan joka ikinen päivä piti ikäänkuin varten vasten jonkun esteen ilmestyä, aivan kuin joku salainen, kadehtiva, kostonhimoinen käsi olisi tahtonut estää minua tänne tulemasta.
ELLA. Ettekös kohdannut kadulla neiti Moilasta ja lehtori Solaa? He lähtivät vast'ikään meiltä.
LAGER. Kuinkas, arvoisa neiti, kuinkas! Olinpa vähällä takertua heidän jalkoihinsa ja kuitenkaan eivät he minua huomanneet, — niin innokkaassa puhelussa he olivat keskenään.
ELLA (Nauraa). Ha-ha-ha-ha! Ha-ha-ha-ha!
LAGER. Miksi te nauratte, neiti?
ELLA. Te kerrotte niin koomillisesti. Ha-ha-ha-ha! Ja varmaankin puhelivat he meistä, niinkuin me nyt heistä.
LAGER. Pikemmin luulen, että he puhelivat itsestänsä, ainakin minusta siltä näytti. Muutoin — kukapa sen tietää. Pääasia on vain, ett'eivät he minua huomanneet, vaikka minuutin ajan näyttelin heille paljasta päätäni.
ELLA (Nauraa). Ha-ha-ha-ha! Ha-ha-ha-ha!
LAGER. Tuota, — lakitonta päätäni, tahdoin sanoa. Se oli minulle tosin pikku viivyke, sillä riensin teille sanomaan, että teatterin seinällä on ilmoitus ett'ei Judic, erään näyttelijän sairastumisen takia, tänään näyttelekään "La petite baronnea".
ELLA. Mikäs kappale sitte tänään näytellään?