ELLA. Mitä minä hänen sydämmestänsä välitän.
RAUNIO (Pannen kätensä ristiin ja paheksuvasti pyörittäen päätään). Liian kokematon letukka sinä vielä olet, tyttöseni. Mutta kyllä elämä sinulle vielä toista opettaa. Katsopas vain, mikä hyvä ja vakaa paikka tuolla kunnon miehellä on. Hänen kotinsa on kerran varmaankin oleva esimerkiksi kelpaava koti.
ELLA. Hyi! Kouluopettajan rouva ainakaan en koskaan tahtoisi olla ja kaikesta vähin lehtori Solan, joka on oikea kuivan peruukin perikuva. Ja sitä paitse, — ei hän käy meillä ollenkaan minun tähteni.
RAUNIO. Älä sano, älä sano!
ELLA. Ei ollenkaan. Ettekö nytkään näe, pappa, että hän tuli meille vain neiti Moilasen tähden? Hän tiesi, että minulla oli musiikkitunti tänään ja tuli juuri siihen aikaan saadakseen meillä tavata neiti Moilasta. Ja yhdessähän he poiskin menivät. En minä sallisi semmoisia rendez-vous'ia minun talossani, varsinkaan oman tyttäreni takia.
RAUNIO (Nuhtelevasti). Ella, Ella! Sinun asiasi ei ole soimata isääsi, muista se! Sitä paitse tulkitset sinä kaikki aivan väärin, käännät lähimmäisestäsi kaikki pahoin päin, ja se on vastoin Jumalan käskyjä, sen tiedät.
(Eteiseen on sen sulkematta jääneestä ulko-ovesta tullut kamreeri Lager. Hän on noin 35 vuoden vanha, hienosti, vaan ei narrimaisesti puettu. Samoin hän käyttäytyykin, kuin hieno maailman mies, ilman naurettavaa liioittelua).
LAOER (Riisuu palttoon yltään ja astuu saliin). Pyydän anteeksi, että tulin kuin varas yöllä, soittamatta, mutta eteisen ovi oli ra'ollaan ja minä en tahtonut vaivata ketään turhaan soittamalla.
RAUNIO (Tervehtii Lageria). Vai oli ovi auki? Sepä kumma! Etkös sinä sulkenut sitä, Ella?
ELLA (Joka on kokonaan muuttunut Lagerin tultua; iloisesti). Terve tulemasta, terve tulemasta, herra kamreeri!