SOLA (Antaa kättä Rauniolle). Hyvästi sitte, veli Yrjö!
RAUNIO. Vai on sinun niin kiire. No, käy nyt kohta talossa jälleen!
SOLA (Ellalle). Hyvästi, neiti Ella! Toivon, että toiste tapaan teidät paremmalla tuulella.
ELLA (Ivallisesti nauraen). Luulenpa, että professori Falb on saanut teistä, herra lehtori, vaarallisen kilpailijan.
SOLA (Nauraen). Jaa-ha, jaa-ha, jaa-ha. (Peräytyy eteiseen). Ehkäpä. Se ei ollut hullummasti. Ehkäpä. (Rauniolle). Tyttäresi on vallan sukkela toisinaan.
RAUNIO. No niin — toisinaan kyllä. Älä pane pahaksesi vain hänen sukkeluuksiansa!
(Eteisestä kuuluu "hyvästi" sanoja. Neiti Moilanen
ja lehtori Sola lähtevät).
RAUNIO (Tulee saliin Ellan seurassa). Mutta Ella hyvä! Voikos sitä nyt tuolla lailla, kultaseni! Ihanhan sinä loukkaat parasta ystävätäni. Ja sinun pitää muistaa, että hän on sinua kuitenkin paljoa vanhempi.
ELLA. Minä en voi häntä sietää. Hän on niin hirveän pöllömäinen ja… ja tuhma.
RAUNIO (Vakavasti). Ella-a! Tuhmempi olet sinä, joka näin saatat puhua. Hän on päinvastoin oikein kelpo mies, oikein kultasydämminen mies. Ja sydämmeen sitä katsoa pitää eikä ulkomuotoon.