ROUVA RAUNIO. Olkaa huoleti, neiti, ranskaksi ei voi puhua pahaa kenestäkään.
ELLA (Neiti Moilaselle). Tiedättekö, minä olin kokonaan unhottanut, että meidän piti soittaa tänään. Ja sitä paitse olen minä niin hirveän väsynyt juoksuistani kaupungilla, ett'en minä millään muotoa jaksa ottaa musiikkituntiani. Suokaa sen tähden anteeksi, että minun täytyi teitä turhaan vaivata.
NEITI MOILANEN (Katkerasti naurahtaen). Täytyy kai se suoda. Mutta kyllä minä olisin ollut teille hyvin kiitollinen, jos olisitte laittanut minulle tiedon siitä edeltäpäin. Minullakin on niin hirveän paljon juoksuja, eikä ainoastaan tänään, vaan joka päivä.
ELLA (Hiukan närkästyen). Mutta mistä minä voin sen edeltäpäin tietää, että minä näin väsyisin?! (Syrjään). Onpas hän oikein tuhma!
ROUVA RAUNIO. Tietysti, neiti Moilanen, luetaan tämä tunti mukaan. — Vai on teilläkin niin paljon juoksuja? No, kyllä sen arvaa, mitä juoksuja teillä tätä nykyä on.
NEITI MOILANEN. Musiikkituntini vain, ei muuta mitään.
ELLA (Viekkaasti halaten neiti Moilasta). Niin, niin, te ette vain tahdo ilmaista salaisuuttanne, vaikka sen jo koko kaupunki tietää.
NEITI MOILANEN. Mutta eikös se ole niin, neiti Ella, että usein tietävät muut ihmiset paljoa enemmän, kuin me itse voimme aavistaakaan.
ROUVA RAUNIO. A propos, neiti, voitteko neuvoa meille jonkun hyvän tanssien soittajan Ellan syntymäpäiväksi, tulevana tiistaina? Meillä olikin juuri tanssijaisista puhe, kun te tulitte.
ELLA. Mamma, kyllä minun täytyy mennä hiukan levähtämään; minä olen niin kovin väsyksissäni, ett'en jaksa enää olla jalkeillakaan.