ROUVA RAUNIO. Te saatatte minut epätoivoon!…
LAGER. Todellako, — jos lähden? (Lankee polvilleen rouva Raunion eteen ja suutelee häntä innokkaasti). No, sallikaa minun sitte suudella teitä viimeisen kerran!
(Eteisen ulko-ovi narahtaa jälleen).
ROUVA RAUNIO. Ylös! Nouskaa ylös! (Hypähtää seisoalleen). Kuulitteko?
Kuulitteko nyt, — kolmannen kerran?! (Huutaa eteiseen päin). Kuka
siellä? Kuka siellä? (Eteisestä ei kuulu mitään vastausta. Lagerille:)
Sytyttäkää lamppu, pian! Tässä on tulitikut.
(Lager on noussut verkalleen ylös. Kun hän raapaisee valkean ja sytyttää lampun, näkyy eteisen ulko-ovi olevan auki ja eteisessä seisoo asessori Raunio).
ROUVA RAUNIO. Kas! Sinäkö se olet, Georges? Mistä sinä tulet?
RAUNIO (Salin ovelta). Maan alta kai! Kalma käy myöskin aina sukkajalassa, eikö niin kamreeri Lager?
(Lager, joka on saanut lampun sytytetyksi, aikoo peittää
sen punaisella varjostimella).
RAUNIO (Astuu saliin sohvapöydän luo). Ei, ei! Älkää peittäkö lamppua! "Valoa, enemmän valoa!" Tiedättekö, kenen viimeiset sanat ne olivat? Ja minä tarvitsen myöskin enemmän valoa, nähdäkseni teidät, "kauniit otukset!" (Katsoo pitkään, vuoron perään vaimoonsa ja Lageriin. Vaimolleen:) Vai niin, arvoisa rouva? Tepä ette taitanut aavistakaan, että seinät todellakin ovat tätä nykyä salapoliiseja?!
ROUVA RAUNIO. Jumalan tähden, Georges! Mikä sinun on? Mitä ai'ot tehdä?