ROUVA RAUNIO (Antaessaan Ellenbogenille kirjekuoreen suljetun rahan). Kiitoksia paljon, herra Ellenbogen, teidän oivallisesta soitostanne! Ja mitä kauniita tanssikappaleita te soitatte! Ne ovat aivan erityisiä laatuaan eivätkä ollenkaan noita banaalia kappaleita, joita joka paikassa kuulee kilkutettavan.
ELLENBOGEN. On varsin hauskaa kuulla, että olette tyytyväinen, rouva.
ROUVA RAUNIO. Ja mikä erinomaisen hyvä tahti teillä on!
ELLA. Minä ihmettelen, mamma, kuinka herra Ellenbogen on jaksanut niin kauan soittaa ja melkein taukoamatta. Mehän aloimme jo kello yhdeksältä ja nyt on kello jo jo varmaan kolme.
ELLENBOGEN. Tottumus, tottumus sen tekee. Mutta sitä paitsi ei tämä vielä ole verraten ollenkaan kauan. Välistä sitä saa soittaa vielä kauemmin. Hyvästi! Nöyrin palvelijanne!
(Menee. Rouva Raunio ja Ella kumartavat hänelle. Miina, joka vieraiden lähtiessä koko ajan on ollut heidän päälleen vaatteita auttamassa, panee eteisen ulko-oven lukkoon ja menee salin läpi oikealle. Ella menee myös oikealle).
ROUVA RAUNIO (Tullen saliin ja huomaten Raunion istuvan sohvassa). Tuossako sinä istut, Georges? Sitäpä minä ajattelinkin, että oletpa sinä epäkohtelias, kun et tule parhaimpia vieraitasikaan saattamaan. Vai olet niin väsyksissä, ett'et enää seisoakaan jaksa!? Luulisipa, että sinä kyllä olet valvomiseen tottunut. Ja silloin, kun ei tarvita, voit kyllä istua huoneessasi kirjoittelemassa vaikka aamuun asti.
RAUNIO (Kohottaen päätään). Olet kai pahoillasi, ett'ei kamreeri Lager ole pidoissamme ollut?
ROUVA RAUNIO. Minä olen kyllä nähnyt, että sinä sitä vastoin olet koko illan sentähden riemuinnut.
(Aikoo mennä oikealle).