RAUNIO (Nostaa mielettömän vaistomaisesti molemmat kätensä päätään kohti, aivan kuin etsien jotakin salaista ajatusta, jota hän ei tahdo saada selville). Velkakirja?!… Velkakirja?!… Ja minun… minun nimeni… minun nimeni… minun?
SOLA. Ha-ha! Sinä näyttelet vain viattoman lapsen osaa! Mutta tiedä: huomenna jo maksan minä vekselimme ja sitte… sitte emme koskaan enää näe toisiamme.
(Hän katselee vielä kotvan aikaa Rauniota, joka seisoo yhdellä paikkaa, kuin mieletön, voimatta sanoa sanaakaan, ja menee sitte neiti Moilasen luo. He ottavat hyvästi rouva Rauniolta ja Ellalta, pukeutuvat ja menevät pois. Sillä välin kuin he pukeutuvat, menee konttoristi Ellenbogen, joka nyt on lopettanut soittamisen, jättämään Rauniolle hyvästi. Tämä antaa Ellenbogenille kättä, aivan kuin ei häntä huomaisikaan. Ellenbogen poistuu, kummastellen katsoen Raunioon, joka sitte menee ja istuutuu sohvaan, pää käsien välissä ja kyynärpäät polviin nojaten).
ELLA (Kun neiti Moilanen ja Sola pukeutuvat). Tietysti, neiti Moilanen, en minä huomenna jaksa musiikkituntia ottaa, mutta ylihuomenna tahi minä muuna päivänä tahansa, jos vain teille sopii. Tahikka ehkä vasta sunnuntaina, vai kuinka?
NEITI MOILANEN. Kyllä ei minun sopisi ennenkuin sunnuntaina, neiti
Ella.
ELLA. Hyvä on, hyvä on! Sitä parempikin.
NEITI MOILANEN ja LEHTORI SOLA. Hyvästi! Kiitoksia paljo.
(Menevät).
ROUVA RAUNIO ja ELLA. Hyvästi! Hyvästi!
(Samassa tulee konttoristi Ellenbogen ottamaan hyvästi rouva Rauniolta ja Ellalta).